Kuva ja ääni

Maksu-tv:n asema vahvistui viime vuonna selvästi. Nyt jo joka kolmas tv-talous tilaa maksullisia kanavia, ilmenee Finnpanelin tutkimuksesta.
Nokia on Nokia Lumia 800 -älypuhelinten Suomeen saapumisen kunniaksi luonut Club Lumia - tapahtumakonseptin, joka tuo Suomeen maailman tunnetuimpia DJ-tähtiä.
Ylen tv-kanavien tekstitysfontti vaihtuu. Yhtiön mukaan ensimmäisenä fontti vaihtuu YLE Teemalla ja YLE FST5:llä keskiviikkona.
Elokuvayhtiö 20th Century Foxin sisaryhtiö Fox International Channels (FIC) olmoitti tiistaina, että se on ostanut suomalaisen vapaasti katsottavissa olevan TV-kanavan, SuomiTV:n, ja laajentavansa toimintaansa Suomeen.
Sony ilmoittaa, että yhtiön pilvipohjainen digitaalisen musiikin palvelu on nyt saatavilla Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
Valtioneuvosto myönsi torstaina Discovery Communications Europe Limitedille lisäaikaa teräväpiirtolähetysten käynnistämiseen 31. tammikuuta 2012 saakka.
Tänä jouluna dvd-tallenteiden myynti ja vuokraus jatkaa laskuaan, sillä uutuuselokuvat katsotaan yhä useammin suoraan video- ja ohjelmakirjastoista, kertoo Sonera
Digita kertoo, että BC-TV käynnistää lähetyksensä antenni-tv-verkon A-kanavanipussa kanavapaikalla 15 keskiviikkona 14. joulukuuta.
TV Viihteen tekemän kansallisen teräväpiirtokyselyn mukaan lähes 60 prosentilla suomalaisista talouksista on jo hd-laatuisen kuvan näyttämiseen tarvittava televisio.
Kuluttajavirasto kertoo, että maksukanavapaketit ja muut televisiopalvelut eivät aina välttämättä vastaa sitä, mitä mainos tai myyjä on luvannut. Virheitä ei myöskään korjata niin sujuvasti kuin pitäisi.
Julkaise syötteitä

Tilaa IT- uutiset