Unikulma toi älyn sänkyyn

Unikulma toi älyn sänkyyn

Tiede ja teknologia | Julkaistu: Syy 02, 2010, 14:59

Ne ajat, jolloin huonekalut olivat vain huonekaluja, alkavat olla takanapäin. Funktionaalisuus on vahva sana huonekalusuunnittelussa, ja kalustemarkkinoilla alkaa olla yhä enemmän älyhuonekaluja. Uusin esimerkki älyhuonekaluista on vuode, joka mittaa nukkujan unenlaatua ja antaa vinkkejä, joiden avulla unta voi parantaa.

Huonekaluilta vaaditaan nykyään muutakin kuin kaunista ulkomuotoa. Siinä missä asuntomarkkinoilla on tarjolla älykoteja, kalustevalmistajat tuovat kuluttajien ulottuville älyhuonekaluja.
 

- Makrotrendi maailmalla on hyvinvoinnin parantaminen. Trendi näkyy myös huonekalusuunnittelussa, sillä huonekalujen avulla pyritään helpottamaan arkea, ja suunnittelussa otetaan huomioon myös terveysasiat, kertoo Unikulman ergonomiasuunnittelija Vesa Tuominen.
 

Uusinta uutta älykalusteiden saralla on älyvuode, jonka teknologia on ollut urheilijoiden käytössä jo vuosia. Nyt sen eduista voivat nauttia myös tavalliset kansalaiset. Vuode mittaa yön aikana nukkujan unenlaatua, laatii yön tapahtumista raportin aamulla ja antaa konkreettisia ehdotuksia, joissa unta voisi parantaa.

- Huipputason urheilijat tarvitsevat tämäntyyppistä teknologiaa suoritusten parantamiseen, sillä lepo ja treeneistä palautuminen ovat ehdottoman tärkeitä. Laadukas uni on kuitenkin tarpeen myös meille muille, jotta jaksamme päivällä olla virkeitä ja pirteitä.

Älysänky tietää paljon

Urheilijoiden lisäksi älysänky sopii kenelle tahansa hyvinvoinnistaan huolehtivalle. Etenkin ikääntyvien hoidossa unta seuraava teknologia voi olla tarpeen, sillä se reagoi myös mahdollisiin yöllä sattuviin sairauskohtauksiin. Älyvuoteessa kaikki tekniikka on piilotettu vuoteen sisään eikä nukkuja huomaa nukkumisergonomiassa mitään erilaista.

- Älysänkyyn on piilotettu pieni tietokone ja koko joukko pieniä tunnistimia. Seurantajärjestelmän avulla voidaan kertoa esimerkiksi, tuleeko uni heti vuoteeseen mentäessä, kuinka syvää uni on, kuinka tiheästi sydän lyö, kuorsaako nukkuja ja toimiiko hengitys hyvin vai tuleeko siihen katkoksia, Tuominen kertoo.

Seurantajärjestelmän avulla voidaan analysoida unta sekä reaaliaikaisesti että pitkäaikaisesti. Jos laitteisto havaitsee jotakin pahasti tavallisesti poikkeavaa, se lähettää sovittuun numeroon tekstiviestin, jossa kerrotaan, että on syytä tutkia, mikä ongelman aiheuttaa.

Sopii myös parivuoteeseen

Älyteknologia mittaa kerrallaan vain yhden ihmisen unenlaatua, joten tuplaleveällä patjalla varustettuun parivuoteeseen se ei sovi. Suurella osalla pariskuntia on kuitenkin parivuoteessa omat, yksilölliset patjansa, sillä patja tulisi aina valita sillä nukkuvan ihmisen painon ja anatomian mukaan.

- Älyteknologiaa voi hyvin käyttää myös parivuoteessa, jossa on kaksi patjaa. Eri asia on sitten, jos siinä samalla patjalla nukkuu kaksi ihmistä. Siinä tapauksessa järjestelmä voi lähetellä käyttäjälle vähän hassuja tekstiviestejä, Tuominen nauraa.

Älyvuode on Unikulman ja Beddit.comin yhteistyön tulos, jonka kehittelyyn on saatu tukea muun muassa Tekesiltä. Älyvuode esiteltiin ensimmäistä kertaa Habitare-messuilla Helsingissä.

www.unikulma.fi
www.beddit.com

 

- Clas von Bell