Kuva: Heikki Kyyrö
Sellainenkin on kuin satelliittipuhelin
Globalstarin Karkkilan maa-asema on tyhjillään. Ainakin yksi ”ilo” on. Se kertoo, kuinka maailmalla on muitakin suuria puhelinjärjestelmiä kuin GSM.

Sellainenkin on kuin satelliittipuhelin

Tietoliikenne IT historia | Julkaistu: Toukokuu 24, 2010, 0:00

Harva tietää, että satelliittipuhelin on vanhan sanonnan mukaan selvää pässinlihaa. Ehkäpä syy tiedon loppumiseen on ollut Globalstar –nimisen järjestelmän kurja kohtalo yleensäkin ja erityisesti Suomessa.
 

Globalstar yritti ryminällä markkinoille vuosituhannen vaihteessa. Ryhmä ampui ja lupasi ampua niin paljon satelliitteja taivaalle, että koko maapallo tulisi suurin piirtein katetuksi. Mutta rahat loppuivat kesken. Tuli bankrotti. Velkaa jäi vaatimattomasti kaksi miljardia taalaa.

Näissä merkeissä Etelä-Suomessa sijaitsevan Karkkilan takapellolle rakennettiin hienon näköinen maa-asema. Silloinen liikenneministeri  Olli-Pekka Heinonen vihki sen käyttöön 1999. Globalstarin edustajana Suomessa toimi Radiolinja. Eli alku oli komia kaikin puolin.

Karkkilan asemassa on neljä, halkaisijaltaan noin 10 metrin palloa, joiden sisällä on arvatenkin suuret lautaset. Lisäksi on parin omakotitalon kokoinen asematalo.

Aseman tarkoituksena oli vetää taivaalta sanomat alas tavalliseen puhelinverkkoon ja päinvastoin. ”Pallot” kuuntelivat aluetta Länsi-Venäjältä Ruotsiin.

 

Hylätty asema

Kun äsken kävin katsomassa asemaa, se oli päällisin puolin siistissä kunnossa. Aidan porttikin oli auki. Mutta olemattomat jäljet pihalla, muutama suuri kaapelikela satunnaisessa paikassa viestittivät, että asema ei toiminut.

Kun katsoin verkosta Globalstarin sivuja, huomasin yllätykseksi, että tuon niminen yritys oli pystyssä. Maa-asemista kertova kartta ei tuntenut Karkkilan asemaa. Se oli siis hylätty ilmeisesti vähäisen potentiaalisen myynnin vuoksi. Keski-Euroopan tasolla oli asemia.

Havainto innosti tekemään pienen soittokierroksen sellaisiin yhtiöihin kuin Suomen Pelastuskeskukseen ja Savantumiin. Keskusteluista sai vaikutuksen, että  uudesta yrityksestä huolimatta Globalstar ei ollut suomalaisten käyttäjien suosiossa. Thuraya  ja Iridium tuntuivat vahvoilta.

 

Puhelimet jo kännykän kokoisia

Aikaisemmin satelliitti-puhelimet olivat aika suuria, tuota Nokian ”Corba-kokoa”. Ja antenni oli pitkä, joskus jopa pieni peili. Tänä päivänä puhelimet ovat pieniä, suurin piirtein samaa kokoa kuin 3G-puhelimet hetki sitten.

Valmistajia on useita. Ostohinta usein tonnin suuremmalla puolella.Moni vuokraa satelliittipuhelimen. Esimerkiksi Savantumilta saa militär-tasoisen Iridium-puhelimen hintaan 360 euroa kolmessa kuukaudessa. Puhelujen laskutus hoituu kätevästi Savantumin kautta. Soittojen hintataso on 1,40 euroa minuutti.

Puhelimen kautta voidaan hoitaa auttavasti myös mikron tietoliikenne. Datan siirtoon on kovankin tasoisia laitteita; hinta sen mukainen.

 

Varmuuden vuoksi

Satelliittipuhelimen käyttö on hyvinkin paikallaan, kun lähtee reissuun erämaahan, tunturiin, arktisiin maisemiin, merelle tai vuoristoon. On myös paljon maita, joissa matkapuhelinverkko on harva tai epävarma.

Jos puhutaan euron tasoisista soiton hinnoista, ne ei paljon paina, jos on hätä. Tai halutaan vain viestittää, että kaikki on OK.

Tiedot maanjäristyksistä ja maanvyöryistä on pistänyt miettimään tietoliikenteen varajärjestelmiä. Radioamatöörien ”verkko” on välistä toiminut hyvinkin. Mutta satelliittipuhelin olisi monessa tapauksessa aikamoinen apu.

 

–Hankaluutena vain on, ettei köyhillä alueilla ole kumpaankaan varaa.

- Heikki