Matkalla olin minä, viisivuotias poikani ja lehden avustaja Paavo Jäppinen, joka toi mukanaan matkalaukun, joka oli pakattu täyteen pal/secam-muunnintekniikkaa Suomi-lähetyksiä varten.
Minun oli määrä kuljettaa laukku, ja mietimme etukäteen, että lapsi olisi hyvä kulissi salakuljetuksen pimittämiseksi.
Tavarat oli tarkoitettu Viron radio- ja tv-yhtiön tekniselle johtajalle Heino Luurmanille, jolla oli oma iso verkosto Suomi-tv-asennuksille.
Etukäteen pelotti, jos neuvostoliittolaiset rajavartijat äkkäävät kantamuksemme. Neuvostoliitto eli syvässä Brezhnevin ajassa, eikä mikään näyttänyt horjuttavan kolossin elämänmenoa.
Pääsimme Tallinnaan ilman ongelmia, ja veimme seuraavana päivänä viritinosat tv-yhtiön pääkonttoriin, jossa tapasimme Luurmanin. Sen jälkeen Luurman esitteli meidät Apelsin-yhtyeen jäsenille. Sen johtaja Tõnu Aarev kertoi virolaisten arkipäivästä, jota leimasivat tavarapuutteet, tyly sensuuri ja valtava byrokratia.
Apelsin oli tekemässä silloin tv-ohjelmasarjaa Eesti TV:lle. Yhtye oli maineikkain Neuvosto-Viron tähdistä. Pääasiassa viroksi esiintyneen Apelsinin levyjä on myyty kaikkiaan 16 miljoonaa kappaletta.
Lisätietoja yhtyeestä löytyy täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Apelsin
Pirita ja Coca Cola
Luurman vei meidät ensin Piritaan, joka valmistautui purjehdusnäyttämöksi Moskovan olympialaisia varten. Kahvilassa joimme cokista coca cola –pahvimukeista.
Coca Cola oli vielä silloin Moskovan olympialaisten sponsori, mutta vetäytyi leikistä Neuvostoliiton hyökättyä myöhemmin samana vuonna Afganistaniin.
Sen jälkeen menimme toiselle nähtävyydelle. Virolaisille näytti olevan tunteikasta käydä laulujuhlien näyttämöllä. Saimme perusteellisen selvityksen laulujuhlien merkityksestä Viron kansalle.
Yövyimme Viru-hotellissa, josta Luurman tuli yhtenä iltana hakemaan minut. Jätimme lapsen hotellihuoneeseen hänen vaimonsa hoidettavaksi ja suuntasimme kaksistaan perheen asuntoon kerrostalossa Mustamäellä.
Heino näytti siellä perhaan aikaisempia kiinteistöomistuksia. 1930-luvun paperit olivat tallella. Silloin ajattelimme, että niille ei koskaan tule käyttöä. Neuvostoliiton ote Virosta tuntui pysyvältä ja ikuiselta. Sitä surimme silloin.
Tunteista huolimatta oli aika palata. Sain lapselle Lada-autojen ja neuvostopanssareiden pienoismalleja ja paikallisen Aku Ankka -sarjakuvakirjan viron kielellä. Päättelimme, että se oli valtiollinen piraattiversio.
