Tietenkin useimmiten onnistutaan saavuttamaan, mitä asiakas on toivonut teknisessä erittelyssään, mutta tuotannon alkaessa havaitaan usein virheitä. Tämä voi joskus johtua seikoista, jotka eivät kuulu hallinnon toteuttamaan koodiin, sillä ohjelman ulkopuoliseen ympäristöön on aiheutettu häiriöitä.
Tässä vaiheessa tarvitaan jälkitestausta, siis vanhaa koodia täytyy testata uudelleen, jotta nähtäisiin, että se mikä on toiminut aiemmin, todella toimii myös jatkossa. Sen lisäksi on tietenkin testattava myös uudet toiminnot.
Aika, jonka kuluessa idea muutetaan markkinoitavaksi tuotteeksi, on tänään vaativa orjapiiskuri ja jälkitestaus saa usein väistyä markkinointiosaston vaatimusten tieltä. Koska aikarajat on lyöty lukkoon ja kehitysosaston työ vaatii lisäaikaa, saavat paljon aikaa vievät jälkitestit väistyä ja etusija annetaan uusien ominaisuuksien testaukselle.
Välineitä tarjolla
Toimintojen automaattiseen testaukseen on tarjolla välineitä erilaisten testityökalujen muodossa. Voidaan siis laatia testitapauksia ja koestaa ne nopeasti ja täysin automaattisesti. Kehitysosaston ei tarvitse välittää siitä mitä tapahtunut aiemmin ja se voi keskittyä uuteen, sen testaamiseen ja sitä seuraavaan automatisointiin, jolloin myös uudet toiminnot voidaan testata automaattisesti seuraavan kehityskierroksen aikana jälkitestin avulla.
Tämä kuulostaa todella hyvältä teoriassa, mutta valitettavasti testaajat ovat harvoin ohjelmoijia, eivätkä he sen vuoksi hallitse esimerkiksi skriptausta. Micro Focus tarjoaa automatisointityökalun, jonka nimi on Silk Test. Sen avulla voidaan tallentaa työkierros ja käyttää sitä uudelleen sekä verkkosovelluksissa että Windows-ohjelmissa.
Silk Test -työkalulla on testituki suurtietokoneita varten suoraan Windows-koneesta. Aloituskynnys on matala. ja testausmenetelmät opitaan nopeasti. Skriptin kehitys ja ylläpito on helppoa myös niille, jotka eivät tunne ohjelmointia.
Tuloksena on visuaalinen skriptaus, joka koostuu ohjelmariveistä, siis eräänlaista helposti ymmärrettävää 4GL-kieltä. Lisäksi on aina tarjolla tukea erilaisten oppaiden (wizardien) muodossa jatkokehitystä varten. Tietenkin skriptin voi kirjoittaa myös yksityiskohtaisesti mikäli niin halutaan.
Micro Focus -yhtiön Silk Test -työkalu on tarkoitettu osittain tavallisille testaajille ja osittain ohjelmoijille. Työkalu on intuitiivinen ja sen avulla voi luoda testejä vaivattomasti. Näin kehittäjille jää aikaa myös muuhun. Testausvaihe jää yksinkertaisesti pois.


