Sakala voitti TDC:n järjestämän maailman paras etätyöpaikka -arvonnan ja sai palkinnoksi luksustason matkan ja tehokkaat etätyöyhteydet Malediiveille. Voittajan työnantaja on lappeenrantalainen Flowrox Oy, jossa suhtaudutaan voittoon ja etätyöhön myönteisesti, vaikka vastaavanlaista etätyöputkea ei olla yrityksessä aiemmin kokeiltukaan.
TDC:n kampanjan tarkoituksena oli haastaa suomalaiset yritykset ja työntekijät parantamaan etätyömahdollisuuksiaan. Eniten parannettavaa on kampanjapalautteen mukaan asennetasolla.
Asenneilmapiiri esteenä
"Etätyötä tukevia tietoliikenneratkaisuja on saatavilla, mutta asenneilmapiiri on vielä esteenä. Monesti ajatellaan, että etätyöpäivälle pitää olla syy, kun aivan yhtä hyvin voisi ajatella, että toimistolle menemiseen pitäisi olla syy. Palaverienkaan takia ei nykyään tarvitse reissata, sillä useimmat kokoukset voitaisiin hoitaa videoneuvotteluina. Huonoksi puoleksi jää lähinnä tarve keittää palaverikahvit itse", sanoo TDC:n varatoimitusjohtaja Petteri Nissinen.
TDC:n kampanja houkutteli peräti 2 500 suomalaista osallistumaan mukaan kilpailuun. Monilla oli jo jonkin verran kokemuksia etätöistä, ja selvä enemmistö haluaisi etätöiden yleistyvän entisestään.
"Etätöillä on yhteiskunnallinenkin vaikutus. Työ keskittyy pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin, kun työpaikat samaan aikaan katoavat monilta muilta alueilta. Työn perässä ei kuitenkaan enää välttämättä tarvitse muuttaa, sillä etätyö voisi olla yhä useammille yrityksille ja työntekijöille todellinen vaihtoehto. Etätyö antaa ihmisille mahdollisuuden valita asuinpaikkansa ja yrityksille sijaintipaikkansa", Nissinen toteaa.
Etätyö voittajalle tuttua
Voittaja Tiia Sakala työskentelee laatupäällikkönä Flowrox-nimisessä teollisuusyrityksessä ja hänen työnsä on kansainvälistä. Hän asuu Kotkassa ja hänen työpisteensä sijaitsee reilun sadan kilometrin päässä Lappeenrannassa. Etätyöpäivät ja puhelinneuvottelut ovatkin hänelle jo entuudestaan tuttu tapa tehdä töitä.
"Jonkin verran olen tehnyt etätöitä jo aiemminkin. Muun muassa silloin, kun se on ollut itselle kätevää esimerkiksi huonon ajokelin vuoksi sekä silloin, kun työ on vaatinut esimerkiksi iltatöitä. Oma esimies on suhtautunut etätöihin positiivisesti. Oman kokemukseni mukaan etätöistä hyötyvätkin sekä yritys että työntekijät. On vanhanaikaista ajatella, että ihmisiä pitäisi valvoa, jotta he tekevät työnsä kunnolla. Ei se ole ajasta tai paikasta kiinni, vaan työn tulokset ratkaisevat", Sakala toteaa.
Voittomatkalleen hän suuntaa muusikkomiehensä kanssa. Tarkoituksena on yhdistää työ ja pieni loma.
"Toki tuonne asti kun pääsemme, niin tarkoitus on myös lomailla ja nauttia. Nyt on tietysti hieno mahdollisuus osoittaa, että etätyö on tehokasta ja että minut saa sieltäkin kiinni", Sakala toteaa.
TDC tarjoaa voittajalle matkan ajaksi käyttöön TDC Boost -palvelun, joka sisältää kaiken tarvittavan nykyaikaiseen viestintään sekä ryhmätyöviestintään. Video- ja puhelinneuvotteluiden avulla sekä monipuolisten tiedonsiirtopalveluiden tukemana on mahdollista osallistua täysipainoisesti työyhteisön toimintaan mistä vain, vaikka palmujen alta.


