Aalto-yliopisto: Kännykkä taipuu pian rullalle

Aalto-yliopisto: Kännykkä taipuu pian rullalle

Tiede ja teknologia | Julkaistu: Tam 12, 2012, 9:18

Matkapuhelinfirmat ovat jo esitelleet kännyköitä, joiden näyttöä voi ohjata taivuttelemalla. Puhelin kuitenkin taipuu vain hieman reunoiltaan, kertoo Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopiston ja Japanin Nagoyan yliopiston kehittämän valmistustekniikan avulla puhelimesta voitaisiin tehdä niin taipuisa, että sen voisi kiepauttaa ranteen ympärille tai taitella kuin paperiarkin.

"Kehittämämme valmistustekniikan avulla puhelimiin pystytään valmistamaan niin taipuisa kosketusnäyttö, että puhelimen voi vaikka pyörittää rullalle", kertoo Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Esko I. Kauppinen.

Uusi, painamista muistuttava valmistustekniikka on edullinen ja nopea. Sen avulla pystytään myös tekemään entistä korkealaatuisempaa elektroniikkaa. Korkealaatuinen puhelimen näyttö esimerkiksi toistaa videoita laadukkaasti.

Taipuisaa elektroniikkaa valmistetaan hiilestä

Kauppinen selvittää, että taipuisa elektroniikka vaatii taipuisaa valmistusmateriaalia ja tekniikkaa, jolla elektroniikan rakenneosat pystytään valmistamaan helposti ja edullisesti. Elektroniikan rakenneosia ovat transistori ja muovikalvo. Kun transistori ja kalvo taipuvat, myös kännykkä voi taipua.

"Perinteisesti elektroniikan valmistuksessa käytetään muun muassa piitä, joka on taipumaton materiaali. Puhelimen näytössä pii voidaan korvata hiilen nanoputkilla, jotka ovat hiilen atomien muodostamia taipuisia ja putkimaisia rakenteita."

Aalto-yliopiston ja Nagoyan yliopiston menetelmällä hiilen nanoputket saadaan siirrettyä muovikalvon pinnalle. Näin hiilen nanoputkista pystytään valmistamaan korkealaatuisia ja taipuisia ohutkalvotransistoreja muovikalvolle muutamassa sekunnissa.

Tarkempaa tietoa aiheesta on saatavilla Esko Kauppisen luennolla "Hiilestä taipuisaa elektroniikkaa" perjantaina 13.1. kello 11.30 Tekniikan päivillä.
 

- ITNyt