Joulukuussa 2011 Suomessa tehdyn verkkokyselyn mukaan ulkoisia kiintolevyjä käytetään paljon valokuvien säilytykseen. Tasan 70 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoo tallentavansa valokuvia ulkoiselle kiintolevylle.
Vaikka valokuvien tallennuksen suomalaiset ovat sisäistäneet hyvin, niin varmuuskopioita tunnutaan ottavan yllättävän harvoin. Peräti 51 prosenttia vastanneista sanoo ottavansa varmuuskopioita harvemmin kuin kuukausittain ja vain neljännes vastaajista (26%) ottaa varmuuskopioita vähintään viikoittain. Tämä siitäkin huolimatta, että 82 prosenttia suomalaisista sanoo joskus menettäneensä tärkeitä tiedostojaan.
Buffalon mukaan ulkoiset kiintolevyt sopivatvalokuvaajien käyttöön ja yleiseen varmuuskopiointiin. Yhtiö kertoo, että matkakäyttöön tarkoitettuihin MiniStation-kiintolevyihin voi tallentaa tuhansia valokuvia nopeasti. Ne ovat pienikokoisia ja kevyitä tallennusratkaisuja, joissa tieto säilyy tallessa.
MiniStation-kiintolevyjen sisus on tuettu tukevilla suojakumeilla, jotka estävät kiintolevyä vaurioitumasta satunnaisten kolhujen tai putoamisten seurauksena. MiniStation-kiintolevyt ovat selvinneet ehjänä jopa 2,3 metrin vapaapudotustesteistä.
Nopeaa tiedonsiirtoa
MiniStationin usb 3.0 -liitäntä tekee tiedostojen siirtämisestä nopeaa. Siirtonopeus voi olla jopa viisi gigabittiä sekunnissa. Aiempaan usb 2.0 -standardiin verrattuna se on kymmenen kertaa nopeampaa. MiniStation on myös täysin yhteensopiva usb 2.0 -liitännän kanssa.
Buffalon verkkokysely järjestettiin valokuvakilpailun yhteydessä ja siihen osallistui 2 354 vastaajaa. Valokuvakilpailussa yleisö pääsi äänestämään kolmen harrastajakuvaajan otoksia. Valokuvaajilla oli lisäksi käytössään matkakäyttöön tarkoitettu MiniStation USB3.0 -kiintolevy ja he kirjoittivat kokemuksistaan suoraan Facebookiin. Valokuvakilpailuun liittyvältä Buffalon suomenkieliseltä Facebook-sivulta www.facebook.com/verkkolevy voi edelleen katsella kilpailukuvia.


