Konsepti noudattaa IBM:n mukaan yhtiön pitkää perinnettä systemaattisesta innovoinnista, jossa yhdistetään asiakkaiden ja muiden sidosryhmien tarpeet uudenlaisen toteutuksen mahdollistavaan teknologiaan. Uutta ei synny tyhjiössä, vaan se vaatii eri näkemysten törmäytyksiä.
Vuoden 2012 alussa toimintansa aloittavaa Kasvuhuonetta luotsaa IBM:n innovaatiojohtaja Ville Peltola. Kasvuhuoneen ensimmäiset pilotit ja prototyypit liittyvät muun muassa älykkäiden kaupunkien ratkaisuihin. Esimerkiksi datan visualisoinnilla voidaan yhdistää kaupungissa syntyvää dataa ja löytää sitä kautta uusia piileviä asiayhteyksiä.
"Viime aikoina startup-yrittäjyys on saanut ennen näkemättömän paljon vauhtia ja huomiota, ja sama liike pitäisi saada käyntiin myös yritysten sisällä. Sisäisellä yrittäjyydellä ei tarkoiteta vain spinoff-toimintaa, jossa kasvatetaan yrityksen sisältä uusia itsenäisiä yrityksiä, vaan pikemminkin ajattelutavan ja yrityskulttuurin muuntamista yrittäjähenkisemmäksi”, Peltola kertoo.
Sisäiset voimavarat käyttöön
Perustamalla Kasvuhuoneen IBM edistää Elinkeinoelämän keskusliiton Muutostekijät ja muutoksentekijät -työryhmässä esiinnoussutta tarvetta valjastaa hyötykäyttöön yritysten sisäiset voimavarat: uudet oivallukset, luovuus ja uskallus. Työelämän muutoksessa on tärkeä luoda tulevaisuuden osaajille merkityksellinen ympäristö ja huomioida, että olemassaolevat rakenteet eivät ole kilpailuedun este. Päinvastoin, myös vakiintuneissa rakenteissa pystytään tekemään uusia avauksia ja luomaan uutta. Intrapreneurship-toiminnassa on tärkeää kannustaa siihen, että jokaisessa tehtävässä uskallettaisiin tehdä asioita eri tavoin kuin ennen.
”Sisäisen yrittäjyyden taustalla on eri tekijöitä kuin kasvuyrittäjyydessä, mikä on hyvä tiedostaa. Oleellista on luoda yritykseen innovoinnin kulttuuri ja sitä edistävät työkalut. Liiketoimintamallin muutos on monesti edellytys ideoiden läpimenolle, ja tarvittaessa yrityskulttuurikin voi muuttua nopeasti. Innovointi ei ole sitä, että odotellaan suurta neronleimausta, joka mullistaa maailman kertaheitolla. Innovointi vaatii uudenlaista ajattelua ja järjestelmällistä työtä. Yrittäjyyden ydin on siinä, että uskaltaa yrittää”, Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Timo Kekkonen sanoo.


