Nopean kasvun siivittämänä yhdistys siirtyy toiminnassaan uuteen kehitysvaiheeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa entisestään suomalaista kasvuyrityskenttää ja toimialan kansainvälistymistä.
"Hyvässä kasvuvauhdissa olevilla ohjelmistoalan yrityksillä on suuri merkitys Suomen vientiteollisuudelle. Olemme nostaneet ohjelmistoalan merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta nyt on aika asettaa uudet tavoitteet ja strategia seuraavaa kasvukautta varten. Uuden toimitusjohtajan tehtävänä on vahvistaa Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimintaa kasvuyritysten puolestapuhujana sekä kansainvälistyvän pk-sektorin verkottajana, Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkonen toteaa.
Rakenteita vahvistettu
Heikkonen kiittää Salmista koko hallituksen puolesta hänen työpanoksestaan. Toimitusjohtajakautensa aikana Salminen on vahvistanut Ohjelmistoyrittäjät ry:n rakenteita sekä kehittänyt yhdistyksen toimintamalleja menestyksekkäästi. Yhdistyksellä on tällä hetkellä yli 500 jäsentä.
"Kolmevuotinen projektini toimitusjohtajana päättyy yhteisymmärryksessä yhdistyksen hallituksen kanssa. Tulen jättämään seuraajalleni hyvässä asemassa olevan yhdistyksen, joka on valmis kasvamaan entisestään ja vaikuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan," Salminen toteaa.
Uuden toimitusjohtajan haku on jo käynnistetty. Yhdistyksen operatiivisesta johtamisesta vastaa hallituksen jäsen Mika Ahokas, kunnes uusi toimitusjohtaja on nimitetty. Yhdistyksen uusi kymmenhenkinen hallitus valittiin 20.10.2011 pidetyssä kokouksessa. Hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Riitta Raesmaa Sopima Oy:stä.


