Uuden verkkokaupan tuotevalikoima keskittyy nikkarointiin ja remontointiin liittyviin tuotteisiin.
Hong Kong Tavaratalot sanoo luovansa nikkaroinnista kiinnostuneille aktiivisen yhteisön avaamalla Kalastusverkkokauppansa rinnalle Tee se itse -verkkokaupan. Kaupan sosiaalisilla toiminnoilla asiakas voi keskustella ja saada kullanarvoisia vinkkejä aktiiviharrastajilta ja toisilta kuluttajilta, ostaa parhaat remonttivälineet muiden asiakkaiden testaamina ja suosittelemina sekä jakaa omat ideansa ja onnistumistarinansa.
Toimii kohtauspaikkana
Hong Kongin verkkokauppa toimii paitsi kauppana, myös kohtauspaikkana.
”Näemme mittavan arvon asiakkaiden mielipiteissä ja osallistamisessa. Otamme vakavasti sekä hyvät että huonot tuotearviot ja kannustamme keskusteluun. Mahdollisuudet kehittää liiketoimintaa ja tuotteita, yhdessä kävijöiden kanssa, ovat rajattomat”, sanoo verkkokaupan vetäjä Miika Malinen.
Hong Kong Tavaratalot –konsernin ensimmäinen, kalastustarvikkeisiin keskittyvä, verkkokauppa avattiin huhtikuussa. Puolen vuoden aikana Honkkari-klubilaiset ovat kirjoittaneet tuhansia arvioita tuotteista. Samaa kehityskulkua tavoitellaan myös toisessa lanseerauksessa.
”Verkkokauppamme eivät ole kylmiä virtuaalisia vastaanottotiskejä. Siellä on intohimoa ja äänekästä puheensorinaa”, kertoo Malinen.
Hong Kong -verkkokaupoille on lisäksi äskettäin myönnetty Verkkoteollisuuden ja kuluttajaviranomaisten yhdessä lanseeraama Luotettavaa toimintaa -laatusertifikaatti. Verkkoteollisuus ry on suomalaisen verkkoliiketoiminnan edunvalvoja ja edistäjä.


