"Tässäkin ajassa voi uida vastavirtaan", sanoo yrityksensä valoisaan tulevaisuuteen luottava omistaja-toimitusjohtaja Risto Virkkala.
Helsingissä pääkonttoriaan pitävä Eficode on ostanut Kööpenhaminassa ja Lontoossa toimivan Autonomyn ohjelmistotuotteiden implementaatioon ja jälleenmyyntiin erikoistuneen Videnhuset a/s:n. Kauppa julkistettiin keskiviikkona.
Yrityskaupan myötä Eficodesta tulee Pohjoismaiden suurin Autonomyn implementaatiopartneri ja jälleenmyyjä. Osaamispohjan laajennuttua Eficode kykenee tarjoamaan Autonomyn laajaa tuoteportfoliota kokonaisuudessaan kaikissa Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa. HP:n omistama Autonomy kehittää organisaatioiden tiedonhallinnan ja liiketoimintaprosessien automatisaation ratkaisuja.
"Kaupan tavoitteena on liiketoimintamahdollisuuksiemme parantaminen. Haemme volyymia muista Pohjoismaista ja Iso-Britanniasta, sillä Suomessa Autonomy-liiketoiminta on melko rajattua jo markkinan koon vuoksi. Läsnäolo Tanskassa ja Iso-Britanniassa on kutkuttava mahdollisuus myös muiden liiketoiminta-alueidemme kansainvälistämiseen. Haluamme viedä eficodemaisen oppimishakuisen ja virkeän toimintakulttuurin ulkomaille", vhuomauttaa Virkkala.
Rahaa riittää
Eficoden vahva taloudellinen tilanne mahdollistaa liiketoiminnan kasvattamisen myös rajojen ulkopuolella. Tilikaudella 6/2010-6/2011 viiden miljoonan euron liikevaihtoon ja 1,1 miljoonan euron voittoon yltänyt yritys käyttää tuottonsa uusien palveluiden ja osaamisen kehittämisen lisäksi kansainvälistymiseen.
Kansainvälistymisen karikot aiotaan välttää annoksella tervettä liiketoimintarealismia.
"Menemme ulkomaille bisnes edellä. Organisaatiomme kehittyy samaa tahtia tulovirran kanssa. Uskon, että tarkka bisnestilanteen seuraaminen rajaa riskejä", kertoo Virkkala,
"Lisäksi Pekingin -toimiston perustaminen pisti meidät todelliseen kansainvälistymisen kouluun."
Virkkala arvioi Eficoden henkilöstömäärän kasvavan yrityskaupan ja muihin projekteihin liittyvän rekrytoinnin seurauksena kuluvan vuoden aikana nykyisestä 70 työntekijästä ensimmäiselle sataluvulle.


