Matkapuhelimen kenttä heikentää aivojen sokeriaineenvaihduntaan

Matkapuhelimen kenttä heikentää aivojen sokeriaineenvaihduntaan

Tiede ja teknologia | Julkaistu: Syy 16, 2011, 9:42

Gsm-matkapuhelinsäteily heikentää ihmisaivojen glukoosiaineenvaihduntaa antennin alla olevilla aivoalueilla ohimo- ja päälaenlohkojen liittymäkohdassa ja ohimolohkon etuosassa, todetaan juuri julkaistussa PET-kameralla Turussa tehdyssä tutkimuksessa.

13 nuorta tervettä mieshenkilöä osallistui kokeeseen jossa heidät altistettiin GSM-signaalille 33 minuutin ajaksi. Tutkimus tehtiin Turun yliopiston
kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskuksen (KNT), valtakunnallisen PET-keskuksen, Työterveyslaitoksen (TTL) ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) yhteistyönä. 

Tutkimus on menetelmällisesti ainutlaatuinen, koska siinä on ensimmäistä kertaa yhdistetty asiantuntemus aivokuvantamisessa (PET-keskus ja KNT), säteilymittauksissa ja mallintamisessa (STUK) ja ihon lämpötilamittauksissa (TTL).

Saadun tuloksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä matkapuhelinsäteilyn terveyshaitoista.

Tutkimus kuuluu Tekesin rahoittamaan valtakunnalliseen Wirecom-tutkimushankkeeseen. Tulokset on julkaistu arvovaltaisessa  Journal
of Cerebral Blood Flow and Metabolism-lehdessä (online-varhaisjulkaisu 14.9. 2011).
 

- Kalevi Nikulainen