Minulla oli mahdollisuus testata ARP-verkon käsipuhelinta 1990-luvun alussa. Laite oli Mocoma-merkillä myyty ja se oli yksi ainoita ARP-verkon käsipuhelimia.
Ohessa 1990 Toimisto-lehdessä julkaistu teksti.
ARP-puhelin tuo uusia mahdollisuuksia
NMT-puhelin ei ole enää ainoa käsipuhelinvaihtoehto. Markkinoille on tullut myös käsivälitteiseen ARP-verkkoon sopivia käsipuhelimia. Kokeilimme Mocoman ARP-kännykkää.
Nykyinen matkapuhelinkansa on jo pilattu NMT-automatiikalla. Kuka enää muistaa ensimmäistä matkapuhelinverkkoa, ARP-verkkoa? Se on kuitenkin yhä edelleen aktiivisessa käytössä ja ainoa koko maan kattava verkko.
Kun soitetaan ARP-verkon puhelimella, otetaan yhteys keskukseen, joka yhdistää haluttuun numeroon. Kokeilun alussa soittaminen tuntui hankalalta, tuntui kuin olisi turhaan häirinnyt keskusneitejä. Muutaman päivän kuluttua yhteydenotot alkoivat kuitenkin sujua luontevasti.
Mocoman käsipuhelin toimi hyvin kokeilun aikana, etenkin Helsingin keskustan ulkopuolella. Kehä III sisäpuolella on selkeästi enemmän häiriöitä kuin esimerkiksi Helsinki - Turku-maantiellä. Yhteydenotot liikkuvasta autosta sujui tällä reitillä ongelmitta, vaikka käytössä oli vain puhelimen oma antenni. Erillisellä autoantennilla kuuluvuus paranee.
Puhelut kalliita
ARP-puhelin ei ole tarkoitettu pitkiä puheluita varten, sen verran kallista se on. ARP-puhelinta on järkevintä käyttää lyhyeen viestinvälitykseen. ARP-puhelin saattaa olla myös järkevä valinta esimerkiksi kesämökille tai veneeseen.
Jos matkapuhelimella soittaa yhden kymmenen minuutin pituisen puhelun työpäivässä, tulee ARP-puhelimen laskuksi yli 800 markkaa kuukaudessa. Kun NMT900-puhelumaksu on tästä vain noin puolet, voi NMT-puhelimella säästää 4000 - 5000 markkaa vuodessa ARP-puhelimeen verrattuna.
ARP-puhelimen kuukausimaksu on vastaavasti edullisempi kuin NMT-puhelimen. Lisäksi on muistettava, että NMT-käsipuhelin maksaa halvimmillaan 6000 - 7000 markkaa ja ARP-puhelin 4000 - 5000 markka. NMT-autopuhelimia saa tosin jo muutamalla tuhannella markalla.
ARP-puhelimella on eniten käyttöä maan reuna-alueilla ja kaukana isoista taajamista. Näillä alueilla yhteydenotot NMT-puhelimella voivat tuottaa ongelmia.
Inhimillinen kontakti säilyy
ARP-puhelinjärjestelmän hyvä puoli ovat nimenomaan keskusneidit. Heiltä voi kysyä numeroita, sekä jättää soittopyyntöjä ja viestejä halutuille numeroille. Jos ARP-puhelimeen ei vastata, voidaan kertoa puhelunvälittäjälle, kuka soitti. Näin voidaan varmistaa, että viesti menee perille ennemmin tai myöhemmin.
Käytännössä ARP-puhelimen suurin ongelma on kanava-alueen valinnassa. Mocoman kone hakee lopullisen kanavan automaattisesti, mutta vapaa kanavaryhmä on valittava lähimmältä tukiasemalta. Aina ei vain tiedä lähintä tukiasemaa ja oikeata kanavanumeroa. Jos jatkuvasti liikkuu samalla alueella, oppii pian valitsemaan oikeat kanavat.
Tele on julkaissut oppaan tukiasemien kanavanumeroista sekä maantiekartan, missä tukiasemien kuuluvuusalueet näkyvät.
ARP-verkkoa ei kuopata
ARP-verkkoa ei suinkaan ole tarkoitus kuopata. Tele kehittää verkkoa jatkuvasti, ja viime vuoden aikana maan aluejakoa on parannettu. Suomessa on enää neljä erillistä suuraluetta, eikä puhelun tilaajan tarvitse tietää kovinkaan tarkkaan, missä henkilö liikkuu. Hiljaisena aikana maa on jaettu vain kahteen piiriin.
ARP-käyttäjät odottavat myös mahdollista verkon automatisointia. Näin numeronäppäimistöllä varustetusta ARP-puhelimesta voisi soittaa suoraan valittuun numeroon.
ARP-käsipuhelin ei ole vaihtoehto NMT-käsipuhelimelle. Se on uusi puhelintyyppi, jolle on oma käyttötarve ja käyttäjäkunta.
Mocoma ARP-150
Käsipuhelin
Hinta: 4450 mk
Maahantuoja: Mocoma, puh. (90) 502 1866.
Vakiovarusteet: Akku (600 mAh), antenni, verkkolaite, vyöpidike.
Lisävarusteet: Autolaturi, autoteline, pöytälaturi, akku (1100 mAh), käsimikrofoni, suojalaukku, antenneja.
Mitat (lxkxs): 6,2 x 17,5 x 3,9 cm
Paino: 620 g
Maksut
ARP NMT900
Kytkentämaksu 120 mk 120 mk
Perusmaksu 39 mk/kk 60 mk/kk
Puhelumaksut matka- 1,10 mk + 3,95 mk/min*) 2,16 mk/min
puhelmiesta työaikana
Puhelinmaksut matka- 2,60 mk/min *) 2,16 mk/min *)
puhelimeen työaikana
*) Lisäksi tulee verkkoryhmäkorvaus paikalliselle puhelinlaitokselle.


