Elina Liehu johtamaan Codebakers-yhtiötä

Elina Liehu johtamaan Codebakers-yhtiötä

Nimitykset | Julkaistu: Elo 29, 2011, 9:58

It-palveluja ja -kokonaisratkaisuja tarjoava Codebakers on nimittänyt toimitusjohtajakseenElina Liehun 1. syyskuuta alkaen, ilmoitti yhtiö maanantaina.

Codebakersin mukaan Liehun tehtävänä on kasvattaa yritystä edelleen, osallistua aktiivisesti myyntityöhön sekä rakentaa suhteita alan toimijoihin.
Tähän asti Codebakersia luotsannut Kimmo Rahkamaa, joka on myös toinen yrityksen perustajista, jatkaa yhtiön palveluksessa ja keskittyy jatkossa henkilöstö- ja talousjohtajan tehtäviin.

"Olemme tehneet Elina Liehun kanssa sujuvaa yhteistyötä jo vuosia. Hänellä on vankka tausta kasvuyritysten luotsaamisessa, hän tuntee myös toimialan ja on itsekin näkyvä vaikuttaja ict-alalla. Laajan kokemuksensa turvin hän ryhtyy johtotiimissämme kehittämään asiakassuhteitamme, laajentamaan asiakaskuntaamme ja palveluvalikoimaamme sekä rakentamaan uusia suhteita alan toimijoihin", Rahkamaa toteaa.

Elina Liehu on aiemmin johtanut menestyksekkäästi asiantuntijaosaamista välittävää eWork Nordic Oy:tä. Hänellä on lisäksi pitkä kokemus myynnin johtamisesta sekä Suomessa että Venäjällä.

"Codebakers on kasvuyritys, joka on menestynyt myös silloin, kun toimialalla on ponnisteltu taantumassa. Henkilöstön laaja-alainen työkokemus näkyy toimialan keskiarvoihin verrattuna poikkeuksellisen korkeana asiakastyytyväisyytenä. Näin vireän ja asiakaskunnassaan arvostetun organisaation johtoon on innostavaa
astua", Liehu huomauttaa.

Lähes 50 henkeä työllistävä Codebakers jatkaa myös aktiivista rekrytointia. Yritys tarvitsee kasvuansa tukemaan lisää muun muassa integraatio- ja arkkitehtuuriosaajia ja toisaalta nuoria taitajia kasvamaan kokeneempien konsulttien opissa.
Kysyntä kasvussa
Integrointi- ja projektiosaamisen kysyntä on Codebakersin mukaan kasvussa. Asiakkaiden vaatimukset it-toimittajien palveluosaamisesta kasvavat jatkuvasti. He edellyttävät laajojen, jopa satojen järjestelmien integraatioprojektien hallitsemista tai esimerkiksi globaalien tuotteiden ja pilvipalvelujen yhdistämistä olemassa oleviin järjestelmiin.

"Keskitymme jatkossakin korkeaa ammattitaitoa vaativiin hankkeisiin. Globaalien järjestelmien integroiminen edellyttää aina paikallisolojen tuntemusta niin lainsäädännön kuin muiden viranomaismääräysten suhteen. On ymmärrettävä, mikä tarjolla olevista järjestelmistä on sopivin vaihtoehto asiakkaalle ja miten järjestelmäintegraatiot kannattaa toteuttaa", yhtiön projektiliiketoiminnasta vastaava johtaja Seppo Takanen sanoo.

Yrityksen liiketoiminta on hyvässä kasvuvauhdissa alan yleisiin näkymiin verrattuna. Vuoden 2010 liikevaihto oli vajaat neljä miljoonaa euroa ja ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen kasvua on jo 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

- Kalevi Nikulainen