Neittaanmäen ja Päivi Kinnusen tuoreessa raportissa tarkastellaan työttömyyden tai lomautuksen sekä koulutustason välistä suhdetta tieto- ja viestintätekniikan
(ICT) alalla Keski-Suomessa. Raportin lähteenä on käytetty työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastoja ja Tilastokeskuksen ammattiryhmäluokitusta.
Korkeammin koulutettuja henkilöitä on ollut vuosien 2006–2011 aikana vähemmän työttömänä ja lomautettuna kuin alemman tason koulutuksen saaneita.
Kesäkuussa 2011 ICT-alan työttömien ja lomautettujen lukumäärä Keski-Suomessa oli yhteensä 579, mikä on 165 henkilöä enemmän kuin vuoden 2006 lopulla. Näistä 320 (55,3 %) oli suorittanut keskiasteen koulutuksen, 135 (23,3 %) alemman korkeakoulututkinnon ja 39 (6,7 %) ylemmän korkeakoulututkinnon.
Keskimäärin työttömiä on ollut tammi-kesäkuussa vuonna 2011 koulutusasteittain: keskiaste 288 (54,9 %), alempi korkeakouluaste 126 (24 %) ja ylempi korkeakouluaste 35 (6,7 %). Verrattuna vuoden 2006 lukuihin työttömien ja lomautettujen määrä on noussut alemman korkeakouluasteen suorittaneiden kohdalla
seitsemän prosenttiyksikköä, mutta laskenut hieman ylemmän korkeakouluasteen suorittaneiden kohdalla.
"Ammatillisen koulutuksen osalta työttömyysvolyymi on siis jäänyt Keski-Suomessa pysyvästi varsin korkeaksi. Tässä tilanteessa olisi kiinnitettävä huomiota koulutustarjonnan ja työvoiman kysynnän kohtaamiseen ja tarpeen mukaan uudistettava koulutusta vastaamaan työvoiman kysyntää," Neittaanmäki korostaa.
Nokialaiset työllistyneet hyvin
Nokian työvoiman supistukset osuivat Jyväskylän osalta vuoteen 2009. Nokia lopetti silloin Jyväskylästä 320 henkilön yksikön. Työvoima pystyttiin sijoittamaan uudelleen erinomaisesti, eivätkä irtisanomiset näkyneet työttömyyden lisääntymisenä.
Korkeasti koulutettujen kohdalla työvoimatilanne on pysynyt Jyväskylässä erinomaisena tänäkin vuonna. Verrattuna ICT-alan noin 5000 henkilön työvoimaan, vajaan 40 akateemiseesti koulutetun henkilön työttömyys on alle 1 prosentti työvoimasta.


