Suomalaistutkijat ratkaisivat tiedon monopolisoinnin ongelman

Suomalaistutkijat ratkaisivat tiedon monopolisoinnin ongelman

Tiede ja teknologia | Julkaistu: Kes 03, 2011, 9:16

HIIT:n tutkijat tulivat tietovarastoa kehittäessään ratkaisseeksi tiedon monopolisoinnin ongelman.

Tämä merkitsee HIIT:n mukaan, että jatkossa meillä voi olla yhteisöpalveluja, joiden toiminnan ehtoihin ei yksittäinen toimija pääse yksipuolisesti vaikuttamaan.

OpenLookup on Ken Rimeyn HIIT:ssä kehittämä, lyhytaikaiseen varastointiin tarkoitettu tallennustila, jonka avulla eri toimijoiden hallinnoimat pilvet voivat kommunikoida keskenään. OpenLookupiin liittyvä tutkimus jatkuu Cloud Software Finland-ohjelmassa professori Sasu Tarkoman tutkimusryhmässä.
Järjestelmän web-käyttöön erikoistunut tutkija Toni Ruottu jatkokehittää järjestelmää ja arvioi sen soveltuvuutta pilvipalveluiden tukemiseen.
Järjestelmän periaatteet ovat samantapaiset kuin vertaisverkossa. Palveluun talletetut tiedostot jaetaan muiden verkostoon kuuluvien kanssa, mutta OpenLookupin käyttäjä pystyy itse määrittelemään, keheen on yhteydessä.
OpenLookupin periaatteisiin kuuluu myös riippumaton hallinnointi, joka takaa sen, ettei kukaan verkoston ylläpitäjistä pääse monopoliasemaan eli esimerkiksi yksin vaikuttamaan siihen suljetaanko verkosto vai ei.
Lyhytaikainen tallennustila
OpenLookup toimii vain lyhytaikaisena tallennustilana, ja tiedon hävittämisen takaaminen on siksi olennaista. Tallennustilan periaatteisiin kuuluu, että tieto on vastaanottajan noudettavissa vain tietyn ajan.
OpenLookupille ominaista on myös se, että tiedon lähettäjän ja vastaanottajan ei tarvitse olla lähetyshetkellä läsnä, vaan lähettäjä tipauttaa tiedot OpenLookupiin ja vastaanottaja voi noutaa sen viikon kuluessa. Sen jälkeen tieto tuhoutuu. Tallennusvarastolla on kaupallisiakin mahdollisuuksia.
Intranetin palveluntarjoajat voisivat tuotteistaa OpenLookupin yritysten käyttöön, koska se mahdollistaa edullisen sovelluskehittämisen resurssien ollessa niukkoja.
Tutkijat puolestaan mielellään näkisivät tallennustilan julkisena webissä käytettävänä palveluna. Julkinen palvelu mahdollistaisi tiedon saannin siitä, mihin tallennuspalvelua käytetään ja auttaisi eteenpäin pilvien välisen kommunikaation suunnittelussa.
Korvataan OpenDHT
OpenLookup kehitettiin korvaamaan aiemmin vastaavana tallennustilana toiminut OpenDHT, jonka varaan monta HIIT:n projektia oli rakennettu.
OpenDHT:n ylläpidon lakattua projektit jäivät tyhjän päälle. Tarve olikin tallennustilalle, joka ei olisi riippuvainen yhdestäkään ylläpitäjästä, ja jonka olemassaolo voitaisiin näin taata jatkossa.
OpenLookUp on HIIT:n tutkijaryhmän suunnittelema pilviteknologiaa hyödyntävä lyhytaikaiseen varastointiin tarkoitettu tietojen tallennustila.Se mahdollistaa käyttäjien, yritysten tai sovellusten, kommunikoinnin
keskenään. Pilviteknologiaa hyödynnetään siten, että myös eri tahojen hallinnoimassa pilvessä sijaitsevat käyttäjät voivat jakaa tietoja keskenään.
Palvelu on federoitu, eli sen jatkuvuus ja hallinnollinen riippumattomuus on turvattu siten, ettei yhden käyttäjän poistuminen verkosta vaikuta OpenLookUpin toimintaan.

- Kalevi Nikulainen