Suurin hyöty sähkön pientuottajalle on verkosta hankitun sähkön vähentyminen ja tämän myötä sähkölaskun pieneneminen. Pientuotanto perustuu usein uusiutuviin energialähteisiin kuten tuuleen tai biokaasuun, mitä monet asiakkaat arvostavat.
Energiateollisuus korostaa, että sähkön pientuotantoa suunnittelevan on tärkeää selvittää jo ennen laitteen hankintaa, mitä vaatimuksia rakennusvalvontaviranomaisilla on ja mitä laitteen liittäminen sähköverkkoon edellyttää. Asiat lähtevät liikkeelle yhteydenotolla kunnan rakennustarkastajaan. Lisäksi kannattaa ottaa yhteys alueella toimivaan sähköverkkoyhtiöön, jotta voidaan varmistaa laitteiston yhteensopivuus verkon kanssa ja hankkia tieto sen käyttöönoton mahdollisesti vaatimista muutoksista sekä niiden vaatimasta ajasta.
Ennen oman sähköntuotannon aloittamista on hoidettava asiat kuntoon myös sähkön myyjän kanssa, jotta toimintatapa oman käytön yli jäävän sähkön suhteen on selvillä.
Energiateolliosuuden muistilista
1. Ota yhteys kunnan rakennusvalvontaviranomaiseen ennen laitteiston hankintaa
2. Ota yhteys alueella toimivaan sähköverkkoyhtiöön ennen laitteiston hankintaa
3. Ota yhteys sähkönmyyjääsi ajoissa ennen tuotannon aloittamista
Pientuottaja hyötyy hajautetulle tuotannolle annetuista helpotuksista
Pienkuluttaja ei maksa verkkoon liittämisen aiheuttamia verkon vahvistuskuluja. Pientaloissa tavan-omaisen kokoluokan sähköliittymissä, enintään 3x63 A -pääsulakkeet, ei tarvitse erikseen mitata sähköntuotantoa vaan riittää, että liittymispisteessä mitataan verkosta otetut ja verkkoon syötetyt tuntienergiat.
Uudet kulutusmittarit pystyvät tähän. Enintään 50 kVA tuotantolaitosten tuottamasta sähköstä, jota ei toimiteta verkkoon vaan käytetään itse paikalla, ei tarvitse maksaa sähköveroa. Kodin tai loma-asunnon yhteyteen tulevan tuotantolaitoksen vaatima asennustyö on lisäksi yleensä kotitalousvähennyksen piirissä.
Pienimuotoisia tuotantolaitoksia ovat kaikki enintään 2 MVA (2 000 kVA) nimellistehoiset laitokset, esimerkiksi varsin suuri yksittäinen tuulimylly, ja mikrotuotantolaitoksia laitokset, joiden nimellisteho on enintään 50 kVA,
esimerkiksi omakotitalon katolle asennettavat aurinkopaneelit mahtuvat tämän rajan alle.


