Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Timo Levoranta, joka aloittaa tehtävässään 12.5.2011.
”Haluan kiittää Esaa hänen vahvasta panoksestaan TDC:n hyväksi Suomen voimakkaasti kilpaillussa markkinassa. Uuden toimitusjohtajan on hyvä jatkaa tästä eteenpäin pohjoismaisen strategiamme vahvistamista”, sanoo TDC Nordic –yksikön CEO Jens-Munch Hansen.
Levoranta on viimeksi toiminut Outokumpu Oyj:ssä vastaten globaalista loppuasiakasmyynnistä ja markkinoinnista sekä sitä ennen tehnyt pitkän uran Sonerassa, vastaten mm. yritysliiketoimintadivisioonasta.
”TDC Suomen toimitusjohtajuus on kiinnostava haaste. TDC on systemaattisesti ja menestyksellisesti rakentanut voittavaa palvelukulttuuria asiakkaittemme eduksi. Tämä on innostava suunta, jossa voimme edetä yhä pidemmälle. Tämä on matka, jossa haluan olla mukana yhdessä asiakkaittemme ja koko tiimimme kanssa", kertoo Timo Levoranta.
Aika kului nopeasti
”Reilut kolme vuotta TDC:llä on kulunut nopeasti. Olemme Suomessa kasvattaneet yrityksestä jo markkinoiden toiseksi suurimman dataverkkojen toimittajan ja liputtaneet sinnikkäästi paremman asiakaspalvelun puolesta kaikille telealan asiakkaille. Erityisen iloinen olen siitä tunnustuksesta, jonka saimme asiakkailtamme viime syksynä valtakunnallisesti toteutetussa EPSI-tutkimuksessa. Ykkössija asiakastyytyväisyydessä yritysten laajakaistapalveluihin on hieno vahvistus ja osoitus siitä, että koko TDC:n henkilöstö työskentelee tinkimättömästi yhteisen tavoitteen hyväksi”, toteaa Esa Parjanen.


