Tieto- ja viestintätekniikka on mullistanut meidän maailmaamme, ja esimerkiksi monet lapsetkin käyttävät jo tietokoneita melko näppärästi. Nyt markkinoille on tullut tietokoneita, jotka on suunniteltu erityisesti tytöille. Aiemmin pojat olivat kiinnostuneempia tietokoneista ja käyttivätkin niitä paremmin ja enemmän esimerkiksi pelaamiseen.
"Tyttöjen ja poikien käyttötaidot eivät enää juuri poikkea toisistaan, sillä sosiaalisen median myötä tytötkin ovat alkaneet käyttää tietokoneita. Nykyään tytöt leikkivät ihan samoja leikkejä kuin muuten, mutta ympäristö on vain muuttunut virtuaaliseksi. Nyt esimerkiksi nukkeja puetaan verkossa," projektipäällikkö Sanna Vahtivuori-Hänninen kertoo.
Vahtivuori-Hänninen vetää projektia, jossa kehitetään malleja tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen koulun arjessa.
Tietokone tukee oppimista
Sopiva ikä aloittaa tietokoneen käyttö on Vahtivuori-Hännisen mukaan kouluiän kynnyksellä. Koska moni lapsi käyttää jo nyt monipuolisesti media- ja viestintätekniikan välineitä, haasteena onkin pitää myös koulu tässä arjessa mukana.
Keskeistä on, että yhdessä vanhempien ja opettajan kanssa lapsi harjoittelee tietokonetaitoja sekä netinkäyttötaitoja. Verkko ja se, millä tavoin sitä käytetään, voi itse asiassa tukea lapsen kasvua monella tavalla.
"Esimerkiksi peliympäristöt ovat hyviä haasteellisten ongelmien ratkaisussa, jolloin ajattelu- ja ongelmanratkaisutaidot kehittyvät. Yhdessä pelatessa niin ikään yhteistoimintataidot vahvistuvat," Vahtivuori-Hänninen kertoo.
Opi nuorena, osaa vanhana
Vanha sanonta kuuluu: Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Siten Vahtivuori-Hännisen mukaan olisi syytä ajatella myös tietokoneiden suhteen. Lapset tarvitsevat tietokonetta monessa asiassa, kuten esimerkiksi koulussa ja jatko-opinnoissa. Tulevaisuuden palveluistakin monet siirtyvät verkkoon.
"Tieto- ja viestintätekniikka auttaa havainnoimaan monia ilmiöitä, ja etenkin pelien kautta voidaan ratkaista monia kompleksisia asioita ja sellaisia, joita ei ehkä muuten voida harjoitella," projektipäällikkö Vahtivuori-Hänninen huomauttaa.
Joidenkin vuosien kuluttua jokaisella tytöllä ja pojalla saattaa olla oma läppäri, ja esimerkiksi koulussa tietokoneet yleistyvät oppimisen keinona.
"Tulevaisuudessa monet välineet integroituvat yhdeksi alustaksi, esimerkiksi mobiililaitteet ovat jo pitkälti tällaisia. Uskon, että pian jokaisen meidän taskussa on jonkinlainen mobiili- tai päätelaite."



